Moi, olen Liisa, kolmenkympin kriisin täpärästi selättänyt mukavuudenhaluinen nainen. Tykkään kuumista suihkuista ja nukun yöni vähintäänkin kahden peiton alla. Tykkään myös liikkua luonnossa kamera tai lapsi selässäni.

Aion viettää seuraavasta vuodesta 100 yötä ulkona. Olen nimittäin päässyt hajulle siitä, millaisia unohtumattomia luontoelämyksiä tarjoavat ulkona vietetyt yöt, aamuyön viileät tunnit, maapohjalla nautitut aamiaiset ja iltanuotiot – puhumattakaan revontulien alla ihmetellyistä talviöistä. Käytän paljon aikaa haaveillen näistä esimerkeistä. Vietän iltoja ja öitä retkeillen suunnilleen kerran vuodessa, jos sitäkään. Nyt tartun rattiin ja käännän suunnan.

Nämä kuvat on muuten otettu matkalla pohjoisesta Suomesta etelämpään. Väsyttävien huoltsikkapysähdysten välillä, tappavan tylsällä motarireitillä, päätettiin kiertää kohteeseen sittenkin pikkuteiden kautta. Huoltsikkapysäkin sijaan pysähdyimme soratien varteen. Soratietä reunustava metsä näytti vanhalta ja hienolta, vaikka olikin ihan asuma-alueen kyljessä. Sinne kun sukelsi, löytyi niin monimuotoista meininkiä, että henkeään sai pidätellä.

Jukka Nousiainen laulaa uudella c-kasetillaan:  ”Ei me tarvita taksia keskustaan, nurkan takana on satumaa.”. Se on tämän touhun ja blogin ja tulevan vuoden kantava teema. Kohta kaikki alkaa, mutta ensin pakkaan kamani.

Jaettu