Seitsemäs yö oli rasti ruutuun. Edelleen olin paikallistettavissa Satakunnan tienoille. Retkeilykamat olivat valmiina takakontissa, niinpä oli sama mennä ulos. Ajattelin alunperin, että lapseni mamman kukkivassa puutarhassa – jos missä – voisi löytää Pekka Strengin Puutarhassa -kappaleen henkeä, tyyliin: ”Lehteviä puita ja perennoita, köynnöksiä, hedelmiä vaalenneita luita. Kasveja, jotka päivällä katsovat lempeällä silmällä ja yöllä laulavat valittavan laulun. – Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet.” Lähes kaksituntiseksi venyneen nukutustaistelun jälkitunnelmissa sydämestä pulppuilevat lähteet eivät olleet sitä laatua, mitä lähdin hakemaan. Kuvaaminen takkusi, makuupussi oli ahdas, tyynynpäällinen turhan liukas, vetoketju liian hidas ja maapallo liian kiikkerä.

Suorittaminen näyttäytyy minulle ihan vihoviimeisenä touhuna, toki elämään kuuluvana, mutta kuitenkin latistavana. Silloin se vasta turhaa onkin, jos se kohdistuu johonkin itse valitsemaan ja täysin vapaaehtoiseen asiaan, kuten vaikka intohimoon tai harrastukseen. Tämä projekti voidaan laskea harrastukseksi ja suorittaminen on tarkoitus pitää minimissään. 100 yötä on sen verran iso luku, että jonkin verran suorittamista täytynee väkisinkin sietää. (Vai täytyykö?) Mutta koska matka on vasta alussa ja tarkoituksena on löytää miellyttäviä ja mieleenpainuvia yöelämyksiä ja suloisia retkeilytunnelmia, on öiden suorittamisesta luovuttava heti alkuunsa.

Mieluummin nukun kaksikymmentä yötä jossain komeassa paikassa talvella kahdenkymmenen asteen pakkasilla, kuin saman verran öitä ”lämpimillä” kesäkeleillä pihamaalla vailla tarkoitusta ja tyydytystä. Opisa se on variksen poika tuulesa, kuten ystävän mummu tiesi. (Tässä vaiheessa ystävä korjaa aina, että ei se noin mennyt vaan näin… Pistähän Susanna korjausta tulemaan.) No mutta, yhtä kantapään kautta -opetusta rikkaampana edetään.

Mitä mieltä te hiljaiset, mutta todistettavasti olemassaolevat lukijat olette suorittamisesta? Mitä te suoritatte, miten olette päässeet suorittamisesta eroon? Onko joukossa joku, joka nauttii suorittamisesta – entä sellainen, jonka elämästä suorittaminen puuttuu? Nyt on tilaa viisastella.

Pekka Strengin Puutarhassa avautuu edeltä, jos ehdit suorittamisen lomassa kuuntelemaan.

e (2000x1354)a (2000x1333)

Join the discussion 7 Comments

  • Minna sanoo:

    Suorittaminen voi aiheuttaa tiettyä tyydytystä. Koska olen listojen ihminen, siis rasti ruutuun -henkilö, suorittaminen joissain asioissa on ihan kivaa ja siitä tulee tunne, että saa asioita aikaan. On hyödyllinen, päämäärätietoinen. Mutta. Onhan siinä se toinenkin puoli, just se latistava, latistunut suorittajapuoli, joka tekee ja saa aikaan hampaat irvessä. Harmillisesti myös itse valitsemat ja periaatteessa kivat asiat on joskus näitä latistettuina suoritettavia. Ja se taas ei ole mistään kotoisin. Toisaalta mistä tahansa tulee tai voi tulla rutiinia, suoritettavaa rutiinia, ja toisaalta rutiinit ei ole aina suoritettavia vaan nautittavia rutiineja, joista tulee hyvä mieli. Koska olen suorittamiseen taipuvainen henkilö, on tarkkailtava itseään ja motiivejaan aika ajoin, oli kyse sitten urheilusta, työtehtävistä, luovista jutuista, imettämisestä… ettei mene irvistelyn puolelle.
    Niin että kaksipiippuinen juttu, toisaalta ja toisaalta!

    • Hanna sanoo:

      Jos suorittamisella meinaa Minnan mainitsemaa kivojen, itse valittujen juttujen tekemistä silloinkin kun ei huvita, niin eikö se ole ihan pitkäjänteisyyttä mikä on ihan tärkeää, jos haluaa vaikka kehittyä jossain. Joutuu puntaroimaan, mitä kokee niin tärkeäksi, että vähän suorittaakin. Jos ajattelee, että haluaa olla vaikka juoksija niin silloin juoksee niinäkin päivinä, kun ei huvittaisi. Silloin, kun ei huvita, täytyy tunnistaa, onko kysymys väsymyksestä tai sairaudesta – jolloin tulee levätä – vai laiskuudesta. Jos on kyse laiskuudesta, niin silloin pitää puntaroida motivaationsa lujuutta. Jos sitä ei ole, niin voi miettiä, miksi sitten haluaa olla juoksija.

      • Minna sanoo:

        Just niin, Hanna! Nimenomaan esim. juoksemisessa tuo pitkäjänteisyys ja tekeminen silloinkin kun ei huvittaisi on sitä kivaa rutiinia ja mukavaa vaikka ei olisikaan mukavaa 🙂 Kestää sen että välillä tuntuu pahalta kun tietää että lopulta tuntuukin aivan mahtavalta!
        Meinasin urheilun tai muun suhteen ehkä enemmänkin sitä suorittamista, mikä alkaa tuntua jotenkin pakonomaiselta ja siltä, että motiivit ovatkin itse asiassa muut kuin kehittyminen paremmaksi tai siksi että olo tuntuisi paremmalta. Sitä sietää tarkkailla ainakin omalla kohdallani!
        Jos taas alkaa tuntua puisevalta suorittamiselta jokin, missä paremmaksi kehittyminen ei ole niin selkeästi mitattavissa, kuten vaikkapa Liisan retkeilyhaaste (vai voisko siihen olla jokin parempi ulkona yöpyjä-mittari?) niin se onkin toisenlainen juttu. Tätä meinasin. Voihan kyllä olla, että ihminen on niin mukavuudenhaluinen että ilman erilaisia haasteita ja tavoitteita sitä ei saisi mitään loppujen lopuksi siistiä ja hauskaa tehtyä? Tai ehkä joku saa mutta voisin kuvitella että itse en varmaan saisi, kuten nyt esim tällainen sata yötä ulkona-juttu. Niin! Ainakin itse olen just semmoinen tyyppi, että on oltava jokin Syy miksi tekee jotain itselle isompaa, siis merkittävää. Mistähän se sitten kertoo? Siitä että on just se suorittaja? Vai mistä.

        • Liisa sanoo:

          Mua naurattaa Hanna sun vastaus, se on niin tiukka ja analyyttinen, että tietää heti kenen suusta se on lähtenyt. Ja Minna, totta on, että liian karkeasti puhuin suorittamisesta vain sen negatiivisessa mielessä. Jos jonkin asian suorittaminen tuottaa mielihyvää, niin silloinhan se on erittäin ok. Mun keino suorittamista vastaan on se, että muistutan itseäni, että itse olen elämäni valinnut ja rakentanut ja ”tämänkin olen valinnut”. Sen jälkeen suorittaminen muuttuu tavalliseksi toiminnaksi tai jopa nautinnolliseksi. Juoksemisesimerkki on hyvä, mutta aina ei ole helppoa pysyä voiton puolella siinä, tuottaako se enemmän hyvää fiilistä vai suorittamisfiilistä. Minusta laiskottelu on myös erittäin tarpeellista, vaikka vuosi vuodelta osaan tarttua laiskottelun mahdollisuuksiin huonommin. Suorittamisesta tulee mieleen Hiski Salomaan Tiskarin polkka ”Ämmät ne huutaa, juo ja mässää, minä vain astioita tiskaan tässä. Kahvipannusta tahtoi maahan mennä -enhän minä kaikkihin lennä.”. https://www.youtube.com/watch?v=WtcwkoXQcXw Harrastusten suorittaminen kammottaa etenkin silloin, kun muuta pakollista suorittamista riittää aivan kylliksi.

        • Liisa sanoo:

          Suorittaminen kaipaa ainakin rinnalleen epäsuorittavia toimintoja. Kuten meidän kiipeily tänään 🙂

  • Hanna sanoo:

    Niin onhan se suorittaminen antoisaa myös ihan piruuttaan, vaikka siinä ei tulisikaan paremmaksi eikä olisi mitään muuta tavoitetta kuin vaikka saada se sata rastia ruutuun. Mä ajattelen tätä juoksemista kun viikonloppuna juoksin puolimaratonin, joka oli ihan hirveä kokemus ja aavistin sen jo matkaan lähtiessä. En jättänyt lähtemättä enkä heittänyt kesken, vaan maitohappojen taltuttamana lyllertäessä ajattelin, että tällainen on väsyneen ihmisen yritys juosta puolimaraton kahteen tuntiin. Enkä tosiaan halua olla mikään juoksija, nyt en vähään aikaan juokse. Mutta kokemus se oli sekin. Jollain juoksijoilla ja kaikenlaisten asioiden tekijöillä on varmaan vyöllä paljon epämukavuusalueilla koettuja suorituksia, joita on hauska muistella.

    • Liisa sanoo:

      Ootko ehtinyt miettiä miksi se oli hirveää ja mikset tahdo olla sittenkään juoksija?

Jaettu