Kolmas yö meni aikataulusyistä ihan omalla pihalla. Meillä on suloinen kesäidylli täällä Hailuodossa, vehreä piha ja leveä oja ja pari sataa hyttystä joka hetki kimpussa. On se hienoa, kun saa nauttia lähes autenttista eräily-fiilistä ilman, että tarvitsee lähteä johonkin Lappiin erämaahan. Ihan tyylisyistä kuljen pihalla mehiläistarhurin puku päällä.

Otin Gary Snyderin Erämaan opetus -kirjan telttaan ryydittämään tätä kiehtovaa erämaa-larppia. ”Luonto ei ole paikka, jossa vieraillaan, se on koti – ja tuon kodin piirissä on vain vähemmän ja enemmän tunnettuja paikkoja.”, kuvailee Snyder ja minä makaan pussissani tällä kertaa hyvinkin tutussa paikassa toivoen, ettei tarvitse kontata teltasta ulos ennen aamua.

Oman pihan äänimaailma on yllättävän rikas. Lähimpänä on edellämainitun hyttysmassan synnyttämä, kaiken valtaava humina, mutta kun siihen tottuu, erottaa takaa muut pörrääjät, linnut, kylän koirat ja harvat autot jossain päin saarta. Koko ajan tapahtuu ja paljon, vaikka on yö.

Pitääpä muuten avata vielä tämän pelin säännöt, eli:

  • Ulkona yöpyminen tarkoittaa yöpymistä sellaisessa kohdassa, mistä puuttuvat joko seinät tai katto tai molemmat.
  • Teltat ym. kevytrakenteiset suojat hyväksytään.
  • Paikan on oltava suorassa yhteydessä ulkoilmaan, esim. telttaa olohuoneessa ei lasketa.
  • Autiotupia ei lasketa.
  • 100 yötä ja aikaa vuosi.
  • Paikan valinta ja tyyli täysin vapaa.

Yllättävän moni omista tutuista on kommentoinut tätä yhden naisen projektia miettien, että ”Pitäiskö itelläki?”. No pitäis! Jokainen voi mennä omalla tyylillä, omilla säännöillä, omilla luvuilla. Ole ulkona vaikka yksi yö kesässä, tai kymmenen vuodessa, jos et jaksa sataa. Ja jos jaksat, niin ihan mahtavaa. Kerro siitä minulle, jaetaan kokemuksia.
006 (2000x1335)4 (2000x1333)1 (2000x1333)2 (2000x1397)5 (2000x1333)

Join the discussion 4 Comments

  • Sääski sanoo:

    Onpa sinulla kiva tyyli ja hyvä huumori. Sain vinkin ja nyt ihan odottelen juttujasi. Sääskiä et kammoksu?

    • Liisa sanoo:

      Terve vaan! Hauskaa, että olet sitä mieltä. Kivaa saada palautetta. Kammoksun kyllä, ainakin sen verran, etten lähde ulos tällä haavaa ilman tuota avaruuspukua. Ei ne niin haittaa, jos niitä ei ole sadottain. Tervetuloa vaan seuraan.

  • Sääski sanoo:

    No vieläkös sääskiltä suojauduit saaressakin? Sinullahan on vain muutama kuukausi aikaa nauttia seurastamme. Jos olisin miespuolinen, ehtisin ehkä pikaisesti imaista kukkien mettä ja muutakin iloa ennen kuolemaa ja naisenakin mulle on luvassa vaivaiset 3-4 viikkoa elämäniloja elleivät nuo linnut nappaa poikasilleen. Hämähäkkejäkin vilisee ympärillä ja tuo tuuli! Joo, välttelen sinua jatkossa!

    • Liisa sanoo:

      Välttele vaan! Toivottavasti tämä kylmyys tappaa kaikki sukulaiset sääskiltä ja tulevat sukupolvet kans.

Jaettu