Viidesosa öistä on nyt purkissa. Olen yllättynyt siitä, että ihmiset ovat ensinnäkin löytäneet blogiin ja toisekseen lähteneet blogin innoittamana teltta-ostoksille, telttailemaan, riippumattoihin, retkille. Viime viikon aikana on porukkaa lähtenyt haasteeseen mukaan ihan täysillä; löytyy heitä, jotka aikovat viettää 100 yötä ulkona ilman aikarajaa ja jopa sellaisia, jotka aikovat yöpyä ulkona 100 yötä vuoden sisällä. Mieletön juttu! Kirjoitan jossain vaiheessa tänne blogiin myös muiden kokemuksista. Muistakaahan laittaa #100yötäulkona perään, tai viestiä minulle, niin pääsen seuraamaan öitänne.

Olin ajatellut, että kahdeskymmenes yö on jotain spesiaalia, mutta kahtena edellisenä ulkoiluyönä unet jäivät niin vähiin, että nyt pyhitin yön puhtaasti levolle. Olin jättänyt teltan läheiseen pusikkoon ja teki hyvää, kun ei kerrankaan tarvinnut alkaa pystyttelypuuhiin. En tehnyt mitään, en nähnyt mitään, en kuullut mitään, nukuin.

Mutta ei hätää, öitä on vielä jäljellä ja seuraavalla viikolla ajattelin testata laavussa yöpymisen ja mennä ainakin kotiseudulleni Kainuuseen ja mehtään. Elokuulle on luvassa ainakin yksi saaristoreissu, elämäni ensimmäinen vaellusreissu lappiin ja monia pimeneviä iltoja ja öitä, jotka toivottavasti vietän nuotiolla toisinaan yksin, toisinaan seurassa.

Kaksikymmentä yötä takana, paljon antoisia kokemuksia, tilanteita, keskusteluja, joihin en olisi ilman tätä haastetta eksynyt. Toiselta puolelta katsoen olen nukkunut valtaosan öistä lyhyitä ja epämääräisiä pätkiä, vaeltanut monia päiviä silmät ristissä zombiena ja se näkyy ihossa ja aivotoiminnassa. Ei tämä ihan helppoa ole, mutta en toki sitä odottanutkaan.

Huonoiten olen nukkunut yksin ollessani, kun on ollut tilaa ja tilaisuus ajatella projektia ja omaa sen hetkistä sijaintia saaressa, maailmassa ja elämässä. Toisten ihmisten keskellä nukkuminen on helppoa, mutta kukapa sitä malttaa nukkua, kun on seuraa ja kesäyötä tarjolla. Kaiken aikaa olen super-mielissäni näistä hienoista illoista, jotka olen jo tähän mennessä saanut viettää. Plussan puolella ollaan vahvasti.

Blogin Facebook-sivut löydät täältä ja Instagramiin täältä. Vinkkaa kaverille kans.

008 (1600x1067)

Jaettu