Kaupallinen yhteistyö  Harrinivan lomakeskuksen kanssa

Matkalla vaellukselle Kevolle pysähdyimme viikonlopuksi Muonioon. Suunnittelimme reittiä, täydensimme ruoka-, ja suklaavarastoja, saunoimme, uimme Torassieppi -järvessä ja kävimme katselemassa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemia Särkitunturin laella, tuo näkymä on valittu muuten Suomen kansallismaisemaksi. Tunturin laella oli hienoja lampia ja reitti oli juuri sopiva taapero selässä taapertamiseen. Emme yöpyneet tällä kertaa ulkona, vaan telttaa tai iglua muistuttavassa Aurora Domessa Torassiepin rannalla.

Muutama vuosi sitten vietin Muoniossa pääsiäisen ja hiihtoretkillä koettu Muonion luonto ihastutti. Ystävä vinkkasi Muoniossa sijaitsevista Aurora Domeista, joissa voi yöpyä ihan järven rannalla hotellitason mukavuuksilla. Yksi Domen seinämistä on ikkunamainen näkymä rannalle. Kuitenkin wc, suihku ja sauna ovat muutamien kymmenien metrien päässä. Telttailua muistuttava yöpymismuoto täytyi testata ja matkalla Kevolle, päätimme pysähtyä ja viettää rennon viikonlopun Muoniossa.

Perheyritys Harriniva Hotels & Safaris on majoittanut matkailijoita ja järjestänyt retkiä erämaahan jo 40 vuotta. Tarjolla on mm. paketteja vaeltajille, koskenlaskua, melontaa ja pilkkiretkiä. Tykkäsin tosi paljon Harrinivan rauhallisesta sijainnista ja tunnelmasta. Kaikki oli mukavan pienimuotoista, asiakaspalvelu taas joustavaa ja leppoisaa. Domessa yöpyessä oli mukavaa kuunnella rannan ääniä, eli laineita, sateen ropinaa, vesilintujen lauluja. Saunan terassilla sai istua ihan rauhassa itsekseen katselemassa ohi lipuvia pilviä ja sisällä domessa oli hyvä tehda reittisuunnitelmia kaminan lämmössä.

Kuvat liittyvät kaupalliseen yhteistyöhön Harrinivan lomakeskuksen kanssa.

3 (1600x1059)2 (1056x1600)7 (1600x990)164 (1600x1056)6 (1600x1018)8 (2) (1600x1013)183 (1600x1037)214 (1600x1110)10 (1600x1035)210 (1600x1029)IMG_0114 (1600x1063)IMG_0138 (1600x1067)IMG_0117 (1600x1094)

Jaettu