Blogiyhteistyössä Lapin luontopalvelujen kanssa

Viikon vaellus Paistunturin erämaassa Kevon kupeessa alkoi Sulaojalta Karigasniemen tien varresta. Matkaamme oli aiemmin liittynyt Johannes, joka pääsi lapsemme virallisen viihdyttäjän kunniapaikalle takapenkille. Kun sitten sunnuntai-iltana seisoimme rinkat pakattuina ja lähtövalmiina parkkipaikalla, nosti Erä-Jeesus 100 litran rinkkaansa, jolloin kuului kammottava ”raps”, kun rinkasta hajosi sekä nostokahva, että olkahihna. Arvannette, että siitä seurasi kiroilua, silmien pyörittelyä, pessimistisiä ajatuskulkuja.

Tavoitteena oli tosiaan päästä 25 kilometrin päähän Akukammille erämaateatteriin. Olin jo valmis soittamaan Ouluun, josko teatteriin myöhemmin suunnistava ystävämme toisi meille uuden rinkan, mutta onneksi porukan McGyverit eivät lannistuneet, vaan laittoivat rinkan pienten pohdintojen jälkeen kuntoon. Olkahihna solmittiin rinkan remmien avulla takaisin kiinni ja vaellus sai alkaa.

Reittimme lähti Kevon reitin portilta etelästä, Karigasniemen tien varresta Sulaojalta kohti Akukammin liepeillä sijaitsevaa teatteria, mikä oli lapsiystävällinen reittivalinta siinä mielessä, että se oli lyhyt ja sisälsi vain helpon puron ylityksen. Toinen lyhyempi reitti olisi ollut noin 15 kilometrin matka Outakoskelta Norjan rajalta lännestä, mutta emme vielä tuossa vaiheessa rohjenneet lähteä tuota merkkaamatonta erämaata suunnistamaan, käytimme tämän kortin vasta pois lähtiessä. Kanjonille rotkolaaksoon tai Fiellun putouksille emme lapsen kanssa lähteneet, reissu olisi mennyt meidän aikatauluilla vahvasti suorittamisen puolelle ja tarkoitus oli ennen kaikkea nautiskella luonnossa olemisesta.

Reitin alku vakuutti heti, tunturikoivujen lehdet killuivat ympärillä syvän keltaisina ja jännitystä olisi voinut purkittaa. Olimme lainanneet matkalla kotalaavun(kiitos vaan Jannelle Rolloon!). Lapsi ei ollut innoissaan tämän vuoden ensimmäisestä kotalaavu-yöstä, mutta onneksi kiukut jäivät ensimmäiseen yöpaikkaan, niin kuin aiemmillakin reissuilla. Löysimme komealle katajakankaalle, joen vierelle, merkitylle telttailualueelle.

Yöstä muistan sen, että paleli ja aamulla harkitsin, pitäisikö vielä hakea autosta lisää vaatetta. Lapsi ja isänsä tuhisivat sen sijaan lämpiminä ja tyytyväisinä. Kummallista muuten, miten lapsen lämpimänä pitäminen on helppoa (vaatteiden määrää säätelemällä ja ihoa tunnustelemalla), mutta itsensä vaikeaa. Aamu oli lämmin ja ihana, ajatus lisävaatteiden noutamisesta tyrmättiin kokeneempien vaeltajien parlamentissa ja matka jatkui.

Yö 29 tunturissa porojen kanssa

Nousimme tunturiin. Heti kulttuurimatkan kärkeen lapsi opetettiin tervehtimään vastaantulevat paikalliset originellilla tervehdyksellä: ”Moro, mitä poro?”.  Jatkuvat nousut ja laskut, sekä kivikkoiset polut olivat tiukka aloitus ja yösijaa katseltiin Ruktajärven levähdyspaikan sijaan jo tunturista. Rinkasta voin kertoa sen verran, että se todella painoi. Kesän laiskottelujen jälkeen kylmiltään vaellukselle lähteminen on melko raju kuntotesti. Minä kannoin selässäni lapsen, (kompakti-)kameran, lapsen vaatteet, juomapullon, päivärepun ja sekalaista sälää, jolloin rinkka painoi 23 kg (punnitsin ja laskin painon onneksi vasta kotona.). Lohduttavaa oli, että rinkkani painoi varmaan ainakin 10 kg vähemmän kuin kundien rinkat, joissa olivat mm. minunkin varusteet ja ruoat, sekä kotalaavu.

Vaivaiskoivut ja vaivaiset katajat seisoivat kuin kaktukset aavikolla ja punainen maaruska tunturissa yllätti, kun olin mielessäni vielä viimeisellä kesäreissulla. On eri asia katsella maaruskaa autosta, tai 170 cm:n korkeudelta, kuin istua maaruskassa, kokata maaruskassa ja nukkua maaruskassa. Oli todella outoa nukkua tunturissa, kaikki tuntui jotenkin vieraalta, mutta yö oli lämmin ja lempeä.

kevo alku 113 (1800x1200)kevo alku 149 (1800x1200)kevo alku 154 (1800x1200)kevo alku 159 (1800x1200)kevo alku 184 (1800x1228)kevo alku 202 (1800x1200)

Yö 30 ja klassiset 20 metriä sekunnissa

Kolmannen päivän aamuna tuuli puuskissa 20 m/sekunnissa. Sää ja sijainti pakottivat välipäivän viettoon. Alkoi sataa. Kotalaavu oli pystytetty nopeasti sateen mahdollisuutta ajattelematta ja vettä vuosi sisään. Seurasimme Johanneksen ja taaperon kanssa jonkun tovin Erä-Jeesuksen tempoilua kotalaavun tuuletusaukon kanssa. Johannes meni avuksi ja minä paistoin meistä laiskimpana lettuja, istuen puoliksi makuupussissa tyttöni kanssa. Sillä aikaa, kun kundit kastuivat, luimme lapsen kanssa Samuli Paulaharjua ja otimme 5 tunnin päikkärit.

Yritin vältellä ulos tunturiin menoa. Lapsi sen sijaan vain kiljui riemukkaana ”tuulee” ja hillui isänsä kanssa ulkona, eikä pitänyt tuulta minään. Veikkaan, että hän oli Paistunturin huolettomin kulkija tuona päivänä. Illalla nähtiin jo aurinko, enkä ole vielä iloinnut auringon näkemisestä, kuten tuolloin.

Yöllä meni pakkasen puolelle, paleli aika lailla ja epäilin, onko vaellus juttuni lainkaan. Kyselin itseltäni, onko tämä hullun hommaa kantaa järkyttävän painavaa rinkkaa selässä pitkin tuntureita ja palella niin, että järki on mennä. Kotalaavun liepeet vain heiluivat tuulessa, kun etsin vähiten kylmää asentoa. Lapsi tuhisi onneksi aikuisten keskellä villaan käärittynä ja pysyi lämpimänä. Unen ja valveen rajamailla olin unohtanut 100:n yön lupaukseni ja mietin, että kun täältä pääsen pois, niin en todellakaan lähde enää millekään yöllisille reissuille. Voitteko kuvitella sen tunteen, kun muistin, että eihän näitä öitä ole jäljellä enää kuin jotain 70 nukuttaviksi.

Aamuaurinko heijasti koivun lehdet ja mustikanvarvut kotalaavun seinään. Kärpänen ja lukki lämmittelivät kankaan ulkopuolella ja pääsin esittelemään lapselle hienoja ötökkävarjokuvia. Kaiken tuon kauneuden keskellä annoin yölle hetkessä anteeksi. Niin se vain on, että kaikkeen tottuu. Huomasin tuon yön jälkeen, että raajat ja ajatukset alkoivat tottua viileyteen.

Näin jälkeenpäin kun katselen kuvia ensimmäisestä spotista, ihmettelen olinko todella noin hienossa paikassa. Olipa sekin jännää palella tuulisessa tunturissa, taistella koleutta vastaan ja juosta ulkona sateen vihmoessa poskia. Olipa sekin hienoa. Kiinnostaispa kuulla, että millasia muistoja teillä lukijoilla on ensimmäisistä vaelluksistanne? Menikö kaikki putkeen vai onko se vaan aika, mikä on kullannut muistot?

 

kevo 027 (1800x1200)kevo 067 (1800x1162)kevo 041 (1800x1200)kevo 074 (1800x1296)kevo 070 (1800x1200)kevo 077 (1800x1200)kevo 075 (1800x1229)kevo 089 (1800x1200)kevo 086 (1800x1188)kevo 091 (1800x1139)

Jaettu