Haasteen alussa ajattelin, että tuleva vuosi on minulle luontokuvaus-, ja retkeilykoulu. Olenkin oppinut oppinut aika paljon, vaikka tietysti koko ajan löytyy lisää opittavaa. Nyt olen lähdössä neljäksi päiväksi yksin luontoon kiertelemään, ja on aika kivaa huomata, miten tottuneesti lähteminen sujuu.

Vaeltajan varustelista on tallessa muistin retkeilylokerossa ja vihanneskuivuri on hurissut yötä päivää – mitä sitä nappais mukaan? Keväällä seisoin rinkan kanssa avuttomana ihmetellen, miten sitä osaa pakata mukaan tarpeelliset varusteet. Nyt pakkasin ensiksi mukaan suklaat, runoja ja bikinit, eli tarkoituksena on tarjota nautintoa kaikille aisteille. Askeesi ei kuulu tavoitteisiin.

Melkein tasan neljä kuukautta olen nyt elänyt tätä ulkona yöpymisen rytmittämää elämää ja huomaamattani tästä ulkotilojen ja sisätilojen välillä keplottelusta on tullut luonteva osa arkea. Kotonakaan aihe ei aiheuta sen kummempia keskusteluita, kaurismäkeläinen dialogi riittää; ”Aion lähteä ulos.”,  ”Ookoo.”.

Ei tämä aina helppoa ole, tietty määrä säätämistä, puskemista, suunnittelua ja blogialustan kanssa tuskailua kulkee vakiona rinnalla. Jokaisen viikkoon mahtuu myös tietty määrä hiljaisuutta ja rauhaa, luonnon kauneuden ja universumin arvoituksellisuuden ihmettelyä. Haaste on vienyt minut moniin paikkoihin, mihin en varmaankaan muuten olisi lähtenyt, kuten Paistunturin erämaahan, Selkä-Sarveen, Reisjärven Metsähotelliin, Hiidenportin kansallispuistoon, ja moneen tosi hienoon paikkaan ja puskaan tässä ihan lähellä. Tulevaisuudessa se vie minut ainakin Riisitunturille, Hossaan, ehkä jopa kaamosvaellukselle ja mikä tärkeintä nuotiolle hyvien tyyppien seuraan. Tilanne on hyvä.

Aika moni on muuten kysynyt, että eikö sua pelota nukkua yksin ulkona. Pitääpä tutkailla tätä asiaa vähän tulevalla reissulla ja kirjoittaa aiheesta myöhemmin.

 

img_2104-1800x1200img_9628-2000x1333kainuu-308-1800x1186

Jaettu