Viime viikolla minulta kysyttiin, että oletko ajatellut, että saat blogisi kautta viettää jatkuvasti pyjamabileitä kavereiden kanssa. Meidän pyjamabileissä pukeudutaan tuhtiin villaan, eivätkä ”tyttöjen jutut” yleensä ole sieltä kepeimmästä päästä. Ulkona yöpymisen mukana elämään on tosiaan tullut uudenlainen sosiaalinen puoli. Olen onnekas.

Helena lähti mukaani jo toista kertaa 100 yön tavoitteen sisään. Nyt lähdimme Hailuodon Sunijärvelle saaren luoteisosaan. Matkaamme valaisi mahtava punainen taivas. Aurinko laski ja — viittä vaille täysi kuu — nousi. Autostereoissa soi Joose Keskitalon, Mikko Kankaanpään, Arwi Lindin, Petri Alangon bändi Inariveljet ja junnaava päivitys vanhasta kansanmusa-klassikosta: ”Alene Jumalan aika, päästä paimenet kotihen.”. Tunnelma tiellä oli hyvin unenomainen.

Sunijärvi on hyvä retkikohde, järvi on tosi sievä, sen rannalla on nuotiopaikka ja taukotupa, eikä edes tarvitse hirveästi hyvää onnea, että näkee järvellä uimassa hirven, tai taivaalla vaikka ketä lintuja. Istuimme nuotiolla ja järven yllä killuva kuu valaisi ympäröivää metsää.

En nukkunut juuri lainkaan. Kotalaavu sähisi tuulessa vimmatusti ja korvatulpat olivat unohtuneet kotiin. Ei oikeasti kannata koettaa nukkua -40 mukavuusalueen makuupussissa plussakeleillä, vaikka kuinka rakastaisi lämpöä. Oli aivan järkyttävän kuuma, vähän kuin olisi toisen päivän leivinuunissa maannut ja jouduin yöksi johonkin unen ja valveen rajamaastoon. Luulin vieressä nukkujaa hirveksi ja tuulessa heiluvia laavunliepeitä ketuksi. Ei tullut unta, mutta oli sentään unenomaista.

Aamulla kuuden aikaan ajoimme kohti omia hommiamme jättäen taaksemme jonkun kotkan ja upean keltaoranssin auringonkajon.

 

img_1677-1800x1194img_1665-1800x1216img_1682-1205x1800img_1705-1800x1207img_1712-1800x1167img_1740-1800x1195img_1751-1800x1200img_1766-1800x1258

Jaettu