Blogiyhteistyössä Lapin luontopalvelujen kanssa

Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, kolmannen Paistunturin erämaan vaellusyön jälkeen olin karaistunut ja valmis keskittymään olemiseen ja ohjaaja Juha Hurmeen luotsaamaan erämaateatteriin. Teatterissa kerrattiin läksyjä ihmisluonnosta, ylpeydestä ja ahneudesta, alkuperäisen ja modernin elämän yhteentörmäyksistä. Teatterin alkamista odottelivat kanssani noin viitisenkymmentä katsojaa (villi arvaus) ja oli aika jännää istuskella siellä erämaassa ihmisten keskellä.

Erämaa tekee ihmisille hyvää ja väestä huolimatta paikalla oli rauhallista ja hiljaista. Löysimme mainion leiripaikan läheltä kodan- ja tuvan välimaastoon sijoittuvaa turvekammia eli Akukammia, jonka pihalla toiset jo tulistelivat. Me pystytimme kotalaavumme laaksoon tuntureiden välissä ja saimme seuraa teatteriyleisöstä löytyneistä kavereista. Lapsi oli ihmeissään, kun ystävämme Aino ilmestyi seurueineen tunturikoivikosta rinkka selässään. Leirissä vallitsi annoskateus, kun kulinaristi-ystävämme alkoivat paistaa falafeleja ja couscous-lisukkeita pohtien, söisikö tänään jälkiruuaksi omenamurua, vai alkaisiko valmistaa popcorneja. Leirioloissa nämä ovat spesiaaleja herkkuja.

Ilta jatkui halkoja hakaten, puita kantaen, lasta nukuttaen, nuotiota sytytellen, kokemuksia vaihdellen, revontulia tilaillen, popcornia nassuttaen. Oli hienoa katsella taivasta halkovia revontulia makuualustalla maaten. Tilaustulet aiheuttivat porukassa spontaaneja riemunkiljahduksia.

Oli kylmä yö ja vesipulloissa jäähilettä. Osa valvoi aamuun. Kylmä ja yö väistyivät joskus neljän aikaan ja viideltä auringonkajo värjäsi punaisellaan joka puolella kohoilevien tuntureiden laet. Porot nousivat tuntureille lämmittelemään auringonvalossa, porojen aamurutiineja vissiin.

 

kevo 103 (1800x1192)kevo 121 (1800x1218)kevo 107 (1800x1202)kevo 134 (1800x1258)kevo 140 (1800x1204)kevo 156 (1800x1188)kevo 165 (1800x1155)kevo 160 (1800x1291)kevo 188 (1800x1175)kevo 218 (1800x1174)kevo 229 (1800x1200)kevo 230 (1800x1200)kevo 234 (1800x1210)

Vietimme pari yötä tuolla paikalla täydellisen kiireettömyyden vallitessa kehomieli-osastolla. Loppujen lopuksi, äärimmäisistä piirteistään huolimatta, vaellus merkitsi lepoa ja antoi energiaa. Perusasioihin keskittyminen on todella rentouttavaa ja mielekästä. Paluumatkan kuljimme noin 15 kilometrin tiettömän matkan Outakoskelle Norjan rajalle länteen. Kun laskeuduimme tunturilta, olivat vastassa harvakseltaan ohi ajavien autojen äänet. Korvia särki ja jostain alitajunnasta kumpusi halu nousta äkkiä takaisin.

Palatessa vasta ymmärsin vaelluksen merkityksen ja hienouden ja tunturilla oloa seuraavan haikeuden. Yövyimme mökissä ja normaali huoneilma tuntui tukahduttavan kuumalta, mikro karsealta, hella luonteettomalta ja kraanavesi lattealta. Nukahtaessani pehmeään sänkyyn mietin, että olisin mieluumin ulkona – että palaisin heti takaisin, jos voisin. Yllättäviä tuntemuksia itselleni ja varmaan ihan tuttuja kokeneille vaeltajille.

Seuraavana yönä ajelimme Inariin ja vietimme yötä Inarissa Juutuan polun varressa Jäniskosken laavulla kosken kohinassa. Fiilikset olivat haikeat, mutta iloa tuotti eräs reissussa kuulemani – yksinkertainen, mutta nerokas – vinkki, jonka testasin (tietenkin vasta) viimeisenä iltana, eli kuumavesipullo makuupussissa. Kuin olisi kissan kanssa nukkunut. Kuumavesipullon tuoman rohkeuden vallassa istun nyt työhuoneella suunnitellen elämäni ensimmäistä talvivaellusta. Sillä en todellakaan jaksa odottaa kevääseen, jotta pääsen taas kokemaan vaeltamisen tuoman mielihyvän ja mielenrauhan. Viekää mut takaisin.

kevo 276 (1800x1157)kevo 244 (1800x1200)kevo 278 (1800x1231)kevo 340 (1800x1200)kevo 366 (1800x1184)kevo 411 (1800x1200)kevo 396 (1800x1200)kevo 440 (1800x1256)kevo 392 (1800x1184)

Jaettu