Blogiyhteistyö: Kansallispuistoksi Hossan hengessä –hanke, Suomussalmen kunta

Edellisellä Hossan reissullani mietin leppoisia kohtaamisia eläinten kanssa, tällä kertaa törmäsin pyyntikuoppiin ja metsästyksen kulttuurihistoriaan. Edellisellä kerralla olin Hossassa yksin ja vaikka nautin yksinolosta, ajattelin tuolloin, että tällä erää olen saanut sitä tarpeeksi, joten houkuttelin EJ:n mukaan.

Halusin tutustua Hossan läheltä löytyviin syrjäisempiin alueisiin, joten paikka nimeltään Peranka ja sieltä löytyvä Syrjäsalmi kuulostivat täysosumilta. Kuljimme Perangan polkuja kohti Syrjäsalmen laavua ja tulentekopaikkaa. Tuo syrjäinen paikka on keskeinen melojien vesireitillä Perankajoen varrella. Parin kilometrin kävelyn jälkeen löysimme laavun, teimme tulet, söimme. Oli jo pimeää ja kello vasta kahdeksan. ”Lähdetäänkö kävelylle?”, ehdotti EJ. Kuljimme otsalampun valossa harjuja pitkin. Vastaan tuli kyltti, joka ohjeisti 600 metrin päähän Nimettömänkoskelle ja kävimme istuskelemassa pimeässä kuuntelemassa kosken ääniä.

009-1800x1252-1800x1252006-1800x1179028-1800x1195011-1800x1184051-1800x1171063-1800x1200074-1800x1191-1800x1191

Harjulta löytyi peuranpyyntikuoppa, siis peurojen reiteille kaivettu kuoppa, jonka pohjalle on kai aseteltu joitain teräviä keppejä, jotka on peitelty havuin. Hossassa onkin harjoitettu metsästystä ja pyyntiä jo kivikaudella (8600–1500 eaa.). Myös Hossasta löytyvät Värikalliot ja Kuusamon puolella Julma-Ölkyn kalliomaalaus eläinkuvioineen ovat metsästykseen liittyviä merkkejä.

Luin ennen Hossaan lähtöä Heikki Lehikoisen kiinnostavaa kirjaa Tuo hiisi hirviäsi, Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa (Teos 2007). Lähes koko kivikauden – ja suuressa osassa maatamme rautakaudellakin – elettiin ainoastaan pyynnin ja keräilyn varassa. Vasta pronssikaudella (noin 1500/1200 eaa. – 500 eaa.) maanviljelyksen kehittyminen toi vaihtoehtoisen elannon. Lehikoinen kertoo kirjassaan, että on esitetty myös tutkimustuloksia, joiden mukaan metsästäjä-keräilijäkulttuureissa eläneet olisivat kaikista ihmisten tähänastisista yhteisöistä onnistuneet hankkimaan toimeentulonsa vähimmällä vaivalla.

Pyyntialueilla liikuttiin vuodenaikojen mukaan ja ryhmillä oli useita asuin- ja pyyntipaikkoja. Siellä viihdyttiin, mistä kulloinkin sai parhaimman saaliin. Keräilijä-metsästäjät hyödynsivät monipuolisesti elinympäristöään. Liikkuvuus mahdollisti sen, että jokin ravinnonlähde on ollut hyödynnettävissä, oli se sitten vesilintu, orava, sieni, puolukka tai hirvi. Kasvi- tai eläinkantojen muutokset eivät päässeet vaivaamaan ryhmiä kohtuuttomasti.

Eläimiä metsästettiin esimerkiksi oksista ja kivistä valmistetuilla nuijilla tai keihäillä, sekä nuolilla, jotka oli valmistettu esimerkiksi hirvenluusta. Vesilintuja on mahdollisesti heitetty kuoliaiksi hiekkakivistä pyöristetyillä kiekoilla, joille on ehkä annettu vauhtia nahasta tehdyllä lingolla. Varhainen asutus keskittyi aurinkoisille ja tuulelta suojaisille paikoille. Vesialueet mahdollistivat sen, että vetten viljaa oli helposti saatavilla. Arkeologi Matti Huurre on kuvannut, että ”Siellä missä riista liikkui ja kaloja ui, oli hyvä elää.”. Tämä kuvaus sopii hyvin Hossaan.

Hossa on epäilemättä ollut palkitseva paikka kivikautisille metsästäjä-keräilijöille, mekin näimme tälläkin Hossan reissulla (porojen lisäksi) monia lintuja, ainakin vanhan maakotkan, jonka kuvittelimme tunnistaneemme pitkistä, puhtaan valkoisista pyrstösulista, jonkun muun kotkan kauempana ja monia korppeja, joiden raakkumiset olivat hienoja ja mielikuvitusta aktivoivaa kuunneltavaa syrjäisissä harjumaisemissa.

(Kaikki tiedot kirjasta Lehikoinen Heikki: Tuo hiisi hirviäsi – Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa, Teos 2007.)
150-1800x1089197-1800x1200166-1800x1200211-1800x1226207-1800x1200223-1800x1200227-1800x1200234-1800x1200230-1800x1200

Join the discussion 2 Comments

  • Metsästäjä-keräilijäksi sanoo:

    No olipa kiinnostavaa tarinaa, paikkoja peuranpyyntikuoppineen. Aloin jo suunnitella osa-aikaiseksi metsästäjä-keräilijäksi ryhtymistä. Aika monet noilla seuduin taitavat ollakin. Ja kuvasi ovat kyllä tosi hyviä. Tuli mieleen, että noita katsoessa kestää lokakuun ja jäänkin odottelemaan myöhäsyksyä, jota ennen inhosin. Millaisia kuvia värien vähetessä.

    • Liisa sanoo:

      Kiitos. Aika vähässähän nämä värit alkavat olla. Pitää ehkä siirtyä suoraan mustavalkoiseen. Mutta kun menee muurahaisen tasolle, niin onkin aika vihreää. Joo metsästäjä-keräilijyys on voimissaan onneksi vielä Kainuussa, varmaan enemmän se kuin vaikkapa maanviljelijyys.

Jaettu