Perjantai-iltana meille saapui hyvinkin läheisiä ”vieraita”, eräs äiti kahden alakoululais-ikäisen kanssa. ”Me nyt otettiin makuupussit mukaan ja aiotaan lähteä sun kanssa ulos.”, sain yllätyksekseni kuulla, eikä tarvinnut miettiä, miten iltaa viettäisimme.

Toinen lapsista oli seurassani yötä ulkona kesällä Jurmo-nimisessä saaressa. Kun perjantaina pystytimme yhdessä telttaa, ihmettelin hänen taitavuuttaan, eli kuinka hienosti homma sujui, vaikka tyttö on vasta a. ykkösluokkalainen ja b. aloitteleva telttailija. Sain kuulla, ettei hän ole todellakaan mikään aloittelija, olihan tämä hänelle jo toinen yö ulkona (elämässään).  ”Mones yö sulla on menossa?”, tyyppi kysyi ja jatkoi ylpeänä: ”Mulla toinen.”.

”Muistatko, miten viimeksi alpakka pissasi teltan viereen?”, keskustelu jatkui. Tämän olin unohtanut, sen kesäyön hetken, kun kuuntelimme teltassa herkkiä luontoääniä:

– Kuuletko puiden havinaa, laulavat linnut, meri kohisee, kas: pissaava alpakka.

– Pissaako se meidän päälle?

– En tiedä.

Olin tosi mielissäni seuralaisteni kokeiluhalukkuudesta, etenkin kun toinen lapsista oli yötä ulkona ensimmäistä kertaa elämässään ja äidinkin telttailuista oli kulunut jo hyvä tovi. Lainasimme kyliltä neljän hengen teltan. Päätimme pelätä varman päälle ja pysyä omalla pihalla, josta olisi helppo hipsiä sisään, jos alkaisi paleltaa, ahdistaa tai pelottaa.

Yövyimme teltassa hyvin läheisissä tunnelmissa. Lainaamastamme teltasta oli unohtunut päälliskangas ja korvasin sen laavukankaalla. Tämä yhdistelmä toimi huonosti ja teltan seinämiin muodostunut kondensaatiovesi kostutteli osan kamoista yön mittaan, ihmiskastumisilta onneksi vältyttiin. Teltassa oli lämmintä ja pehmeää, ketään ei palellut, ketään ei pelottanut. Aamiaiselle kömpi itseensä tyytyväinen ensikertalainen ja kolme vallan kokenutta pitkän linjan telttailijaa.

kuva-4-1-1751x1160kuva-2-1-1729x1153-1727x1151007-1800x1173043-1800x1200 img_0761-800x533img_0769-784x519

Jaettu