Kuulin viime keväänä evoluutiopsykologian tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset valitsevat taukopaikan luonnossa vaistojenvaraisesti. (En löydä tuota tutkimusta mistään.). Muistinvaraisesti referoituna se meni näin: ihmiset hakeutuvat levähtämään sellaisille alueille, joilla oleillessa selän taakse jää puita tai kalliota, tai muuta suojaa. Valinta on tiedostamaton ja eri ihmiset hakeutuvat samoissa maastoissa liikkuessaan samantyyppisiin ja edellä mainitun kaltaisiin paikkoihin. Paikka on monesti muuta maastoa korkeammalla. Eteen avautuu aukeaa maastoa, niin että on mahdollista nähdä kauas. Tämän tyyppisiltä paikoilta on ollut helppo havaita uhat, silloin kun ihminen on vielä elänyt luonnossa.

Nukuin haasteen ensimmäisen yön ulkona taivasalla ja huomasin heti, kuinka sitä etsii huomaamattaan leiripaikkaa puiden alta. Jo muutama puu ympärillä luo tunteen turvallisuudesta. Aukeilla paikoilla on hyvin vaikea rauhoittua ja nukkua, vaikka se aukea paikka sijaitsisi ystävän pihalla, missä ei takuulla tarvitsisi miettiä mitään uhkia. Pienikin risahdus tai ohi lentävä lintu räväyttävät nukkujan silmät auki, ennen kuin yksikään ajatus ehtii muodostua. Toinen aloittelevan retkeilijän huomio liittyy kuuloaistiin ja avaruudelliseen hahmottamiseen. Joinain öinä kuulo ja kyky paikantaa erilaisia ääniä ovat toimineet niin hyvin, että vanha tuttu ruumis on tuntunut lähes vieraalta.

Tänä vuonna olen liikkunut ulkona erityisen paljon öiseen aikaan. Yöllisten retkien myötä olen tottunut hämärään, enkä enää laita otsalamppua päälle, kun lähden vaikka illalla kävelemään metsätielle. Olen oppinut, kuinka nopeasti silmä tottuu hämäryyteen, eikä näkökenttää tee mieli kaventaa otsalampulla, ainakaan tutussa maastossa. Otsalamppu onkin tuore keksintö, jota ilman pärjää yllättävän hyvin.

Näkökyvyn kannalta kannattaisi olla ulkona valoisaan aikaan mahdollisimman paljon. Ainakin jos luottaa Camb­ridgen ylio­pis­tossa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan ulkoilevilla ihmisillä, erityisesti lapsilla esiintyy vähemmän likinäköisyyttä. On esitetty, että päivänvalossa vietetty aika voisi suojata likinäköisyydeltä.

Kuinkakohan pitkälle ihminen pystyisi harjoittamaan aistejaan tai vahvistamaan vaistojaan pelkästään luonnossa liikkumalla? Millaisia kokemuksia teillä muilla on aistien toiminnasta eri tilanteissa?

72. yö räntäsateessa

Viime viikolla vietin perusyötä kuusen alla. Havujen välistä avautui hieno kattoikkuna, mutta taivaalta ei tullut mitään ohjelmaa. Yöllä heräsin siihen, että taivas sylki päälleni räntää. Illalla oli kyllä luvannut pakkasyötä. Käänsin kylkeäni, jatkoin uniani. Vaikka taivaalta sataisi meteoriitteja, tietyssä unen vaiheessa ihminen kai kääntää vain kylkeään. Kastuminen ei olisi vakavaa, silloin kun pääsee aamulla kuumaan suihkuun. Toisissa olosuhteissa se voisi olla hyvinkin kohtalokasta. Marmotin extralämmin ja järkyttävän paksu CWM MemBrain -pussi osoitti jälleen kerran olevansa luottamuksen arvoinen: ihminen sisällä oli kuiva.

Join the discussion 2 Comments

  • Päivi sanoo:

    Mulla on tarve sisälläkin varmistaa, ettei vihollinen pääse yllättämään takaa.

    • Liisa sanoo:

      Mietippä millasta on oikeesti olla sodassa. Tai älä mieti. Hyvää huomenta vaan sullekki!

Jaettu