Ehdin vielä talven aikaan Hossaan. Seuraava reissu tuonne onkin tiedossa kesällä 17.6., kun Hossan kansallispuisto avataan ja Hossassa juhlitaan avajaisjuhlia yli viikon ajan. Avajaispäivän ohjelma saa kehräämään: kansanmusiikkia ja vienalaista joikaamista, luento tulen ja karhun synnystä, ihmisen ja luonnon suhdetta pitkään kuvannut Ritva Kovalainen kertomassa valokuvistaan, keskiyön artistit Jukka Takalon Kajakkiorkesteri soittamassa vetten päällä ja Pekko Käppi & K.H.H.L. esiintymässä Värikallioilla.

Hossan juhlien tuottaja Veikko Leinonen pyöri Hossassa perheensä ja Mieskuoro Huutajien kuoronjohtajan Petri Sirviön kanssa sovittelemassa kesän ohjelmanumeroita Hossan luontoon. Huutajat esiintyy avajaisissa. Hienoa päästä kokemaan, millaisia äänimaisemia, hetkiä ja näkymiä Hossaan loihditaan. Veikon kanssa löydettiin sopiva paikka myös 1oo yötä ulkona -leirille. Sadan yön kuvat löytyvät avajaispäivänä luontopolun varrelta. Tuona avajaispäivänä vietetään lisäksi Nuku yö ulkona –tapahtumaa ja itse ainakin pyrin jäämään juhlimaan Hossan kansallispuistoa kesäyöhön.

Olin suunnitellut laavuyötä Hossan Lihapyörteelle. Suunnitelmat muuttuivat, kun yritimme Hossan keittämän jengin kanssa Värikallioille, mutta neliveto petti matkalla, juuttui lumiselle tielle. Onneksi autossa oli tulevaa Norjan reissua ajatellen kaksi lumilapiota. Ilta alkoi hämärtyä ja päädyimme tulistelemaan Kirkasvetisen nuotiopaikalle, jonne jäin itse yöksi, kun toiset suuntasivat mökeilleen. Etsin soman paikan rantakuusen alta, laitoin pedin odottamaan. Kirkas pakkasyö, kuu ja nuotio pitivät seuraa. Kun pakkasmittari alitti viidentoista, roudasin kamat kuusen alta nuotion viereen.

Menin täytenä, lämpimänä ja kuivana pussiin kuumavesipullon kanssa, vuorattuna merinovillaan ja silti palelin, kun pakkanen laski kai lähemmäs kahtakymmentä. Mihinkään ei voi luottaa, ei nelivetoon, ei Marmotin talvimakuupussiin, ajattelin katkerasti, mutta pian huomasin, että tähtien katselu puiden latvojen välistä Hossan luonnossa leväten on sen arvoista, että voi sen takia valvoa ja vähän palella. Aurinko nousisi viideltä, ja viimeistään tuntia ennen olisi hyvä olla kuvaamassa. Yöstä ei tulisi pitkä.

Luin vasta joko uudesta, tai edellisestä Kamera-lehdestä luontodokumentaristi Petteri Saarion (Erämaan lumo -mies) sanovan, että kyllä ihmisen tekee hyvää palella ja jopa kastua oikein kunnolla joskus. Sitä mietin, kun lähdin aamulla kävelemään Hossan poluille hieman kohmeisena. Miten älyttömän hyvältä voikaan tuntua, kun keho lämpenee liikkeessä jäsen kerrallaan, veri kiertää, tekee mieli jatkaa pitkään. Tällaiset tuntemukset menevät helposti ohi tavallisessa elämässä. Ja vasta muisteltiin ystävän kanssa viime kesän yötä, jolloin telttailtiin Hailuodossa rannoilla, herättiin rankkasateeseen ja mylvivään ukkoseen. Ensin kuunneltiin myrskyä hyvä tovi, kukin omassa teltassaan, googleteltiin ”iskeekö ukkonen telttaan” ja ”ukkonen iski telttaan” ja lopulta purettiin leiri, lähdettiin läpimärkinä ja kaikki kamat yltäpäältä hiekassa livohkaan. Miten hyvin se jäi mieleen.

 

77. yö tutun kuusen alla

Hossan yötä edeltävänä yönä kahlasin tieni vanhempieni olohuoneesta takametsän laidalle pihakuusen alle. Kainuussa on tietysti vielä lunta, kahlattavaksi asti. Kaksi valkoista jänistä juoksivat alta pois. Oli herttaista nukkua vielä valkoisen hangen ympäröimänä ja miettiä, että ehkä nuo jänöt loikkivat vielä takaisin.

Nyt seuraa ainakin viikon mittainen tauko blogissa, nimittäin seuraavaksi teltta nousee erääseen Pohjois-Norjan vuoristolaaksoon. Siitä lisää myöhemmin.

Jaettu