Isonvihan aikana, vuosina 1713–1721, noin 6 100 henkeä eli neljännes Pohjois-Pohjanmaan alueen väestöstä kuoli tai katosi. 29. syyskuuta 1714 tapettiin Hailuodossa yhden päivän aikana 800 ihmistä. 200 venäläistä kasakkaa souti saareen, jonne oli aiemmin saapunut satoja pakolaisia pitkin Pohjanmaan rannikkoa. Monet heistä aikoivat paeta meriteitse Ruotsin puolelle, aiemmin paenneiden porvariston ja papiston edustajien perässä.

Tuo päivä oli perjantai ja jälkeenpäin sitä on alettu kutsua ”murhaperjantaiksi”. Ihmiset yllätettiin yöllä paikallisista taloista tai veneiden alta nukkumasta, heitä kidutettiin ja tapettiin kirveillä. Lapsista hyväkuntoiset otettiin mukaan ja myytiin orjiksi. En tiedä, miten kävi Hailuodon naisille, mutta raiskaus sodankäynnin muotona oli yleinen jo tuolloin. Naisia raiskattiin, joukkoraiskattiin ja heitä kuljetettiin ”kenttähuoriksi” sotilasleireille Turkuun ja Poriin. Isonvihan jälkeen raiskatut ja kaapatut naiset joutuivat hakemaan armahdusta käräjillä, heistä tehtiin syyllisiä, joita syrjittiin paikallisissa yhteisöissä.

Perimätiedon mukaan jotkut selvisivät murhaperjantaista piiloutumalla Hyypänmäen rotkoon, myös Samuli Paulaharjun 1914 ilmestyneessä kirjassa Kuvauksia Hailuodosta kerrotaan:

”Vanhojen luotolaisten kuulemme vielä haastelevan tarinoita muinaisista sotatapahtumista. Isonvihan ajoista on vielä useita kertomuksia ja muistelmia. Seitsemän vuotta oli isoa vihaa kestänyt, ja ainakin kolmena vuotena olivat Hailuodon asukkaat olleet paossa. Monet olivat menneet Ruotsin puolelle Sanskerin kalasaunoille, ja sieltä käsin salaisin puolin käyneet kotipeltojaan viljelemässä. Muutamat taas olivat kerran olleet piilossa kotisaarella, eräässä syvässä suurien mäntyjen, korkeiden töyrien suojaamassa Hyypänmäen rotkossa, jota vieläkin sanotaan »Pakopirtin rotkoksi». Kerrotaan,että rotko olisi puilla ja turpeilla taitavasti katettu niin, ettei ulkoa ensinkään huomannut piilopaikkaa. Venäläiset olivat kulkeneet siitä ylitsekkin ja arvelleet vain: »tässähän on suo». Lopulta oli kumminkin pakolaiset löydetty ja kaikki surmattu.”

Tuonne Rotkoon mekin suuntasimme ystävien kanssa eräänä arki-iltana. Ainakin luulen, että osuimme oikeaan paikkaan, saatan olla väärässäkin. Rotkolle kiivetessä tuuli navakasti, kymmenen metriä sekunnissa, mutta alhaalla rotkossa ei juuri lainkaan. Suojaisa, hyvä piilopaikka, sinne minäkin olisin voinut yrittää. Minne itse menisit?

 

Lähteenä käytetty/aiheesta lisää:

Vilkuna Kustaa H.J.Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. SKS 2006.

Rauhan ja vihan Suomi, Ilkka Malmberg, Helsingin Sanomien kuukausiliite, heinäkuu 2009.

Jaettu