Kontrastit ovat hyvästä. Tekee hyvää käydä Norjassa vuoristossa ja palata kotiin Pohjois-Pohjanmaan tasaiselle kamaralle. Tekee hyvää muistaa, miltä tuntuu kastua keväässä ja vesisateessa ja on hyvä päästä pakenemaan takaisin pakkaseen. Kirjoitan tätä tekstiä mökissä Äkäsjärven rannalla, Muonion ja Ylläksen välissä, Lapissa. Ikkunasta näkyy sauna, jonka katolla on vähintäänkin puoli metriä lunta. Saunan vieressä lapseni näkyy tekevän lumienkeleitä kummitätinsä kanssa. Saunan piipusta nousee savua, lämmitysmatkalla putosin vyötäröäni myöten hankeen.

Lähtöpäivänä Hailuodossa heräsin lautakasan vierestä kasvihuone-työmaalta. Edellisenä iltana olin jo vuoteessa valmiina nukkumaan, kun ajatus ”Päivät loppuu, yöt ei.” piinasi mielessä. Vielä nousin, puin, kaivoin makuupussin, avaruuspeitteen, alustat ja vesipullon, lähdin ulos. Aamuksi oli luvassa plussakelejä, vahingosta viisastuneena en mennyt kuusen alle, vaan pihalle, keskeneräiseen, ikkunattomaan kasvihuoneeseen. Edellisenä kuusenalus-yönä kastuin ja ilmeisesti makuupussini untuvat liimautuivat tuolloin osittain kiinni toisiinsa ja monta pakkasyötä meni palellessa, ennen kuin tajusin tämän ja vaihdoin pussia.

Nytkin yöllä satoi vettä. Unessa puhuin eläinten kieliä. Aloin juuri moralistisen arvokeskustelun merikotkan kanssa, hän oli syönyt edellisen keskustelukumppanini, kohteliaan jänis-herran. Heräsin kesken kaiken aivan tyynyni vieressä rapistelevan oravan melskaukseen. Säikähdimme molemmat, orava kiipesi kasvihuoneen kattopuihin ja loikki äkkiä pois. Jäin heräilemään lämpimään pussiin, mustarastas lennähti viereiseen mäntyyn. Mustarastaalla on hieno lauluääni. En ole ainoa, joka on tätä mieltä, tuo lintu on voittanut Suomen Luonnon linnunlaulukilpailun.

Eipä ole kovin romanttista nukkua lautakasan juurella, mutta se, ettei mitään tarvitse pystyttää tai purkaa on arvossa näinä päivinä. Tähän ajatukseen nojaten lähden pian ulos etsimään sopivaa paikkaa Pallakselta, jossa pärjäisi ensi yönä ilman telttaa tai laavukangasta.

 

Jaettu