Vietin vuosi sitten ensimmäisen yön Hailuodon Marjaniemessä rannalla, vähän syrjemmässä satama-alueelta. Samaan paikkaan suuntasin myös sadantena yönä. Vuosi sitten tein pedin kuusten suojaan kauemmas rannasta, nyt halusin aitiopaikalle rantaheinikkoon. Pitkien heinien välistä rannalle pujottautuessa muistin, kuinka myös vuosi sitten sain pyyhkiä hämähäkin seittejä kasvoilta, katkenneet rantaruo’ot narskuivat jalkojen alla tuttuun tapaan, tiirat olivat yhtä dramaattisia, kuin viimeksikin.

Tuli mieleen, kun olin toissa talvena eräillä kolmekymppisillä. Juttelimme kaverin kanssa juhlafiilistä nostattavasta aiheesta: ”ajan kuluminen ja sen aiheuttama ahdistus”. Minulla oli ikäkriisi päällä ja mietin ääneen, kuinka ahdistavaa on tajuta, kuinka nopeasti aika kuluu ja että se todella joskus loppuu. Kohta huomaan olevani vanha, katson kuolemaa silmiin, tajuan, että toista mahdollisuutta ei tule ja niin edelleen. Kerroin, kuinka välillä tuntuu siltä, että viikko viikolta menetän elämää. Optimistisempi meistä kommentoi, että hänestä jokainen viikko on uusi mahdollisuus: tyhjä taulu, jonka saat aina aloittaa uudestaan, elää sen ehkä eri tavalla kuin edellisen. Ja tämä toistuu vuosi vuoden jälkeen. Keskustelua seurasi sivusta Onnenporsas, joka puuttui asiaan: ”Tiiättekö, kun Super Mario Bros:issa pitää kerätä niitä kolikoita?” (Super Mario Bros. on vanha tasohyppelypeli, jossa putkimies Mario seikkailee veljensä Luigin kanssa sienimaailmassa.), ”Musta se on niin, että jokainen vuosi on niin kuin ne kolikot, mä kerään niitä ja ne tulee kaikki mun tilille.”. Tässä vaiheessa minä ja toinen tuijotimme järkyttyneinä Onnenporsasta, joka jatkoi: ”Siis tottakai vanheneminen on mahtavaa. Sä tuut viisaammaks, osaat nauttia elämästä enemmän. Mitä vanhemmaks sä tuut, sen parempaa kaikki on. Eihän siinä muuten ois mitään järkee…” Sitten Onnenporsas korkkasi hyväntuulisesti siiderin ja katosi. Kaverin kanssa katselimme ääneti toisiamme. Siis noinkin voi elää.

Tästä pääsemmekin siihen, kun mietin kulunutta vuotta nyt: olen saanut oppia, kokea ja nähdä paljon, jakaa täysin odottamatta yli puolet öistä ystävien, tuttujen tai perheenjäsenten kanssa. Olen onnekas, kun sain hienon vuoden. Se on minusta paljon: vuosi on aika pitkä siivu elämästä. Kerrankin huomio siitä, että taas on yksi vuosi kulunut, ei aiheuta kylmiä väreitä. Sadan yön kokemukset ovat kaikki mun tilillä, Onnenporsaan logiikkaa seuraillen.

Blogi loppuu tähän, samoin Facebook-tilin päivittäminen, mutta Instagramin puolelta löytyy jatkossakin luonto- ja retkeilyaiheista settiä. Kiitos tuesta kaikille retkikavereille, retkipaikkojen vinkkaajille, blogin seuraajille, yhteistyökumppaneille, ja kiitos liikuttavan ihanille kannustajille, teille tutuille ja tuntemattomille. Suurin kiitos lähtee Erä-Jeesukselle, tärkeimmälle kannustajalle, kotikriitikolle –”Aiotko laittaa tuon kuvan nettiin – joku vois sanoa tuosta teltan/kodan/riippumaton pystytystavasta jotain.” – ja blogisivujen laatijalle, jonka idea koko homma alun perin oli ja jota ilman sadan yön toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista.

Bonusyö

Sadannen yön jälkeen mietin levottomana, että jotenkin tätä päätepistettä pitää juhlistaa. Kävin alleviivaamassa projektin päättymisen mieluisimmalla tavalla minkä tiedän: houkuttelemalla mukavaa seuraa, etsiytymällä hienoon paikkaan, yöpymällä ulkona. Kiitos seurasta ja nopeasta lähtövalmiudesta Anne-Maria ja Minna. Viime yö oli sadasensimmäinen yö ulkona ja viime yönä Anne-Marian mökin terassille aseteltiin kaksi riippumattoa ja yksi patja, kolme naista ja koira.

Join the discussion 11 Comments

  • TapaniK sanoo:

    Se on siinä! Hienosti vedetty 🙂 Onneksi olkoon!

  • Anne-Maria Haapala sanoo:

    Kiitos Liisa-ystävä! Rohkea ja ihana nainen ❤️

    • Liisa sanoo:

      Samat sanat sinne! Niin hyvä, kun olit mukana ja valitsit juhlistusyöksi täydellisen paikan.

  • Onnea mahtavasta saavutuksesta! Oletko muuten sairastanut flunssia ollenkaan tämän vuoden aikana? Verrattuna aikaisempiin vuosiisi? Voisin kuvitella, että ulkona yöpyminen noin tiuhaan pitäisi terveenä ja hyvävoimaisena. 🙂

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Sari! En ole onneksi paljoa sairastellut, ehkä kerran olen ollut jossain taudissa, joka johtui yöulkoiluista. Joku ilta kyllä mietin toiveikkaana, että oiskohan mulla flunssa, ettei tarvis lähteä ulos, kun ei just silloin olisi jaksanut. Mutta ei ollut ja nyt heti sadannen yön jälkeen alkoi flunssa, aika tyypillistä 🙂

  • S sanoo:

    Upeita kuvia! Itse vasta haaveilen ensimmäisestä yöstä ulkona. Turvallisuusasiat mietityttää jonkun verran, eläimet ja muut ihmiset. Onko näistä ollut sinulle harmia? Ehkä kuitenkin uskaltaudun ulos tänä kesänä. Instagrammia jään seuraamaan 🙂

    • Liisa sanoo:

      Moikka ja kiitos 🙂 Ei ole ollut haittaa minulle näistä. Eläimet eivät taida olla kiinnostuneita nukkuvista ihmisistä, en ole kuullut, että kenellekkään olisi sattunut mitään. On myös tosi epätodennäköistä, että ihmisten suhteen tulisi ongelmia: paljon vaarallisempaa on liikkua kaupunkiympäristössä. Voihan sitä aloittaa jostain pihalta ekana yönä? Turvallisuudentunnetta lisää se, jos on jossain metsässä vaan, kun kukaan ei taatusti tiedä, missä olet. Ja puukko tyynyn alla lisää myös turvallisuudentunnetta tarvittaessa, vaikka se voi hieman vainoharhaiselta vaikuttaakin 😀 Itse olen katsellut niin paljon kauhuelokuvia, että alitajunta on täynnä kaikkia jäätäviä mielikuvia, on siis tuttu tunne tuo. Kantapään kautta opittujen kokemusteni mukaan kannattaa keskittyä ajatukseen, että luonnossa on turvassa ja pysytellä sillä puolella, sen sijaan että lähtisi tunnustelemaan pelkojaan, ainakaan siellä metsässä ollessaan.

    • Liisa sanoo:

      Uskaltaudu ihmeessä! Paljon mahdollista, että huomaat, ettei se niin pelottavalta tuntunutkaan.

  • Ruu sanoo:

    Onnea ja kiitos! On ollut ilo seurata yökyläilyjäsi luonnossa. Inspiroit ja muistutat, mikä on tärkeää: nyt ulos <3

    • Liisa sanoo:

      Kiitokset 🙂
      Mukava kuulla. Ulos meneminen on tärkeää, ja sen kautta tulee ehkä se tärkein, eli: ”mitä oppii rakastamaan, sitä haluaa suojella.”.

Jaettu