Tiuhat ulkonayöpymiset luovat tilanteita: mietin ääneen miksi suihkun lattialta löytyy havuja ja kaarnaa, kiukuttelen liian aikaisin herättävälle mustarastaalle: ”Voisitko olla hiljaa.”, herään siihen, kun hämähäkit juoksevat kasvoilla (taistelevat vai parittelevat?) tai kun ylläni on ylilentävän kuovin vatsa ja tehokkaasti herättävä huuto.

Muistan, kuinka ulkona yöpyminen ilman talvea on yksinkertaista. Tietysti tuntuu siltä, että saaressa tuulee ihan joka päivä, mutta muut pienet kevään asiat tuottavat iloa. Pelkästään lumen vähyys laajentaa valinnanvapautta yöpaikan suhteen, ei tarvitse kaivaa itselleen tilaa lumen keskelle, voi levittää patjansa mihin tahansa, ainoa kriteeri on tasainen alusta. Eivätkä nesteet juurikaan jäädy enää, eivätkä kasvot. Sammalmatolla nukkuminen on suloista, puolukanvarvut reunustavat unikuvia, linnunlauluun herääminen on useimmiten ilo.

Eräs kaveriporukka mietti, lähtisikö tulevana perjantaina teatteriin, syömään, keikalle vai minne. Mennäänkö metsään, joku ehdotti. Olimme menossa laavulle, mutta tie oli kulkukelvoton ja tavarat pakattu ajatuksella ”autolla perille”. Saimme eräältä tutulta Hailuodon Marjaniemen mökkiläiseltä luvan telttailla mökkinsä nuotiopaikan luona. Kun saavuin viimeisten joukossa paikalle, oli nuotiopaikka koristeltu sähkövaloin, kynttilälyhdyin, lampaantaljoin.

Kevään korkkaus Marjaniemessä oli mitä ihanin, joutsenet uivat vaaleanpunaisessa meressä laskeneen auringon hehkussa. Nuotiolla oli lämmin istua, myös ympärillä vallinnut yhteisymmärrys lämmitti. Taivaan sammuessa syttyivät majakan valot.

Jaettu