Utö on Suomen eteläisin asuttu saari, joka sijaitsee Saaristomeren eteläosassa, 88 kilometriä Turusta lounaaseen. Utö on lintuharrastajien kannalta jännittävä paikka: saarella tavataan harvinaisia lajeja ja lisäksi syksyllä ja keväällä voi käydä niin, että linnut keskeyttävät muuttonsa sumun tai sateen vuoksi ja jäävät Utöhön. Lisäksi lintujen muuttokausi kestää Utössä kauan, melkein koko vuoden.

Utö aiheuttaa välittömiä ajatusleikkejä: millaista olisi asua Utön saarella, jakaa asuinpaikkansa alle neljänkymmenen muun kyläläisen kanssa. Lintumies Juha Laaksonen kokeili elämää saaressa ja kirjoitti aiheesta hauskan kirjan Utö – kevät ja syksy ulkosaaressa (Maahenki, 2011), ajatusta ovat toki testanneet useat toimittajat ja kuvataiteilijat. Parhaiten vastauksen tietävät tietysti vakiasukkaat. Jännää pohtia, millaista olisi elää tuntien matkan päässä mantereesta, paikassa jossa välimatkat ilmoitetaan meripeninkulmina. Lapsi tulisi käymään Suomen pienintä kyläkoulua, jossa tällä hetkellä opiskelee 7 alaluokkalaista, jonka pihalla on sauna ja kasvimaa ja ikkunalaudoilla punaiset pelakuut. Hän oppisi tuntemaan jokaisen kylän asukkaan, saarella vierailevat linnut ja saarella asustavat kaksi kettua. Yläluokilla hän lähtisi neljän tunnin matkan päähän Korppooseen, mantereen puolelle, missä hän asuisi viikot kotimajoituksessa.  Kirjasto olisi auki kerran viikossa, kauppa lähes joka päivä tunnin, pari. Jos haluaisi lähteä mantereeseen, yhteysalus kulkisi kerran päivässä  paitsi tiistaisin ja pahimpien myrskyjen aikaan.

Saaren länsipuolen meriväylä on 1600-luvulta saakka tunnettu luotsimiesten, tullimiesten ja sotilaiden tukikohtana, meriväylää on kuljettu jo tätä aiemmin. Venäläiset sotilaat saapuivat saarelle vuonna 1912 ja rakensivat rannikkopuolustuksen linnakkeen, sekä myöhemmin ensimmäisen maailmansodan aikaan kylän halkaisevan mukulakivitien. Utön saarella vierailijoille kerrotaan merellä sattuneista haaksirikoista ja merihätään joutuneiden pelastajista. Saarella sijaitsee Suomen vanhin majakkapaikka ja Utön maiseman hallitsevin elementti onkin majakka, jonka kolmannesta kerroksesta löytyy kirkko, jonka sisustus on vuodelta 1841. Osa Utöstä oli aikaisemmin vierailijoilta suljettua sotilasaluetta, nyt sotilasajan jälkiin pääsee tutustumaan kuka tahansa.

Kolme yötä kyyn reviirillä telttaillen

Pitkästä aikaa saimme mahdollisuuden lähteä kumppanini Erä-Jeesuksen kanssa yöksi ulos, kun perhepiiristä koostuva seurue yöpyi lapsen kanssa mökissä. Telttailimme vuokramökin tontilla. Ehkäpä sanan ”saimme” voi laittaa lainausmerkkeihin: ensimmäisenä iltana sain vielä vapaaehtoiselta vaikuttavaa seuraa, toisena päivänä Erä-Jeesus mietti: ”Pitäiskö mun jäädä sisälle, mulla on vähän outo olo.” ja kolmantena: ”Onks mun pakko lähtee? Kukaan ei kidut ihmist tolleen ku sä.”. Kuulemma hullukaan ei halua nukkua ulkona, jos vieressä on mökki, jossa on vapaa sänkypaikka.

Sentään minusta oli hauska herätä pitkästä aikaa lämpimästä teltasta. Telttailimme paksun mustan kyyn reviirillä, majakan huristessa taustalla. Unissa kaikki maan matoset, kotilot ja kyyt olivat tulleet maan pinnalle lämmittelemään, sähisemään ja surisemaan. Viimeisenä yönä heräsimme tuntia ennen auringonnousua. Eräs toinen aamuyön kulkija kaukoputki olallaan tarjosi meille mahdollisuuden katsoa kuuta putken läpi. Tyyni, vasta heräilevä Utö oli suloinen ilmestys.

 

Jaettu